Sinä voit osallistua ja vaikuttaa
Osallistumisen areenat On monia tapoja osallistua ja vaikuttaa. Tarjolla on järjestöjen, oppilaskuntien, nuorisovaltuustojen ja nuorisotalotoimikuntien toimintaa.
Kuntalaisena myös nuorella on mahdollisuus vaikuttaa oman kunnan palveluihin.
Maaliskuun 2006 alusta voimaantullut nuorisolaki ohjaa nuorten kuulemista ja vaikuttamista. Nuorisolain mukaan nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa. (nuorisolaki 8 §).
Vaikuttaa voi myös laajemminkin verkon kautta.

|